Tänään aamulla palasin Ruotsin reissusta puolisisarusten kanssa. Nessan vanhemmat pennut käväisivät Ruotsissa Windedos leirillä yhden päivän verran ja MH-luonnekuvauksessa. Ruotsissa MH-kuvaukset tehdään usein pentueelle kerrallaan, täällä Suomessa se ei ole ollut tapana. Ruotsissa MH-kuvaukseen voi osallistua jo 12kk ikäisen koiran kanssa, kun Suomessa ikäraja on 18kk. Mukana oli viisi pentua kuudesta ja kaikki läpäisivät luonnekuvauksen. Kaikki olivat laukausvarmoja ja selvittivät testin muutenkin hienosti. Muutamia yllätyksiä testissä toki tuli eteen, liittynevät nuoreen ikään. Lisäturinoita treeniblogissa ja ehkä H-pentueen omassa blogissa kun (jos) ennätän.
Nessalla ja pennuilla oli sujunut kaiki hienosti reissun ajan. Pennut ovat mokomat kasvaneet valtavasti kolmessa päivässä! Kaikki pennut pyrkivät jo tarmokkaasti kävelemän ja pysyvät pystyssä pieniä toveja. Kävelyksi sitä ei tosin voi ihan kutsua. Silmät ovat vielä visusti kinni. Eipä taida mennä enä montaa päivää siihen kun aukeavat.
Pennut pääsivät taas tänään ulkoilemaan. Samalla filtillä pentujen kanssa olin minä, omat lapset Eetu ja Sara sekä Maken veljenpoika Juho. Lapset silittelivät pentuja ja pitivät niitä sylissään. Ulkomaidon Nessa päätti tarjoilla nurmikon puolella, joten pennut ovat nyt tottuneet myös nurmikkoalustaan.
Kylläpä on muutama päivä tehnyt eri ilmettä pojuun! Alkaa nenuunkin tulla vähän enempi väriä :)
VastaaPoista