torstai 25. heinäkuuta 2013

25.7.2013 0 viikkoa ja 6 päivää 0 weeks and 6 days

Pennut lähestyvät lujaa vauhtia viikon ikää. Meno pentulaatikossa kiihtyy ja pikkuiset kasvavat hurjaa tahtia.

Päivällä pääsin vihdoinkin ulkoilemaan pikkuisten kanssa. Keli oli sopivan lämmin eikä tuullut juuri lainkaan. Pennut pääsivät pihale kimppakyydissä muovisessa pyykkikorissa. Herätetyt pennut kitisivät alkumatkasta vähän aikaa, mutta pihalle päästyä suurin osa oli nukahtanut jo uudestaan. Kelporeissaajia ;). Pihalla pennut käpertyivät hetkihuovalle yhdeksi mytyksi nukkuman. Ilo oli ainokainen, joka hakeutui itsekseen nukkumaan. Nessa vahtasi alkuun palloa. Pienen ulkoiluhetken jälkeen Nessa herätti kaikki ulkomaidolle. Kun pikkuiset olivat saaneet masunsa täyteen, suuntasimme sisätiloihin.

Päivän Bio sensor käsittely vahvisti sen mitä aikaisemmin jo kirjoittelin. Nälkäiset pennut ovat kiemurtelevia käsiteltäviä, kylläiset helppoja käsiteltäviä. Eli mitään persoonallisuusanalyysejä ei kirjoittamistani kannata vetää. Pentujen kynnet leikattiin tänään ekaa kertaa, melko homma ;).

Päiväpunnitukset:
Ilo 683g
Ilta 575g
Ihku 640g
Into 595g
Ihme 700g
Iisi 656g

Pentublogi hiljenee nyt reilun kahden päivän ajaksi, kun suuntaan H-pentueen kanssa Ruotsiin MH kuvaukseen ja piipahtamaan Windedos leirillä. Odotan reissua innolla! Make jää kotiin pentuvahdiksi. Palaamme asiaan sunnuntaina!

***********

The puppies are getting very close to one week of age. They are getting faster and faster and growing up.

Today I finally got the chance to take puppies outside, the weather was just great for the first outing. Outside the puppies went to sleep as a cute puppy pile.

Weighing in daytime:

Ilo 683g
Ilta 575g
Ihku 640g
Into 595g
Ihme 700g
Iisi 656g


This blog will now silence for a couple of days. I´m heading to Sweden with Wirneen H-puppies to enter mental description MH and to visit Windedos camp. I´m looking forward to this trip so much! Make is staying home with the puppies. I will be back on Sunday!

Ilo

Into

Iisi

Ihku

Ilta pinon alimmaisena

Ihme ja Ilo

2 kommenttia:

  1. Jännä juttu, että kylläiset ja levänneet pennut oli helpompia käsitellä! Itse ainakin olen todella herttainen, jos nälkä kurnii ja väsy painaa ;) Onneksi pikkuiset ehtivät vielä moneen kertaan näyttää riiviömäisyytensä ennen luovutusikää :D

    Pitäkää kivaa siellä naapurimaan puolella! Yritän jaksaa odottaa seuraavaa päivitystä muuton ja remontoinnin vimmalla :)

    VastaaPoista
  2. Ette VOI olla noin somia <3 iiiiikksss

    VastaaPoista