lauantai 21. syyskuuta 2013

21.9.2013 9 viikkoa ja 1 päivä

Lauantaiaamu alkoi tuntia liian varhain pupsien ujellukseen. Käytin Iisin ja Ihmeen pihalla, mutta ujellus jatkoi. Pupsien mielestä oli aika herätä! Jatkoin kuitenkin sitkeästi unia vielä sen tunnin verran, vaikka uni ei aivan laadukkainta ollutkaan.

Herättyäni käytin koirat pihalla, heitin niille ruuat ja suuntasimme aksailemaan. Kuten joka lauantaiaamu. Käytin koko poppoon ennen treenejä lyhyellä kävelyllä hallin lähimetsässä. Minilenkin jälkeen aikuiset pääsivät autoon ja pennut halliin "auttamaan" radan rakentamisessa. Pupsit saivat taas kiipeillä treeniporukan syleissä ja roikkua lahkeissa rataa rakentaessa. Iisi ja Ihme juoksivat ympäri hallia välillä putkiin sukeltaen, välillä esteiden alle pinkoen ja välillä keppien ohjreita ryöstellen. Niillä oli huippukivaa! Agitreenien ajan tytöt suljettiin pentuaitaukseen. Toisten koirien tekeminen on muuttunut viikko viikolta kiinnostavammaksi. Tänään pennut eivät malttaneet nukkua juuri lainkaan, vaan seurasivat treenejä hyvin tarkkaan välillä toisten perään vinkuen.

Aksailun jälkeen käytin koko porukan vähän pidemmällä lenkillä. Pennut olivat vähän väsyneen oloisia, joten lenkki utistui alle puolen tunnin mitaiseksi. Kuljimme muun muassa skeittaajien ohi, kentän läpi, hiekkateitä, metsää ja nurmikkoja pitkin. Skeittirampista kuuluneet kumeat kolaukset mietityttivät hetken, mutta sen jälkeen matka jatkui entiseen tahtiin. Kotona pennut olivat ihan poikki, unta ritti useampi tunti putkeen.

Illalla, pentujen piristyttyä, suuntasin pihatöihin halkoja pinoamaan. Siinä samassa pennut riehuivat ja leikkivät pitkin pihaa Hoppu seuranaan. Muutaman tunnin riekkumisen jälkeen uni maistui taas ;).

Huomenna sitten lähtee viimeinen Suomeen jäävä pupsi, kun Soile hakee Ihmeen kotiin. Ja sen jälkeen pentublogi hiljenee vähintään hetkeksi. Pientä blogiväsymystä havaittavissa...


20.9.2013 9 viikkoa!

Aamulla pennut pääsivät taas metsälenkillä, sattamaan Saraa pienen matkan kouluun ja etsiskelemään ruokaansa maasta. Ja puuhailemaan pihalla.

Päivällä suuntasimme taas töihin, jossa pennut käyttäytyivät taas hyvin mallikkaasti. Ne olivat tyytyväisiä päästessään vihdoin nukkumaan rankan aamun jälkeen.

Katariina haki tänään Gatsbynsä takaisin kotiin viikon yksinolotreenailun jälkeen. Hyvää jatkoa Gatsbylle ja pitkiä hermoja muille!

Kotiin päästyämme suuntasin loppupoppoon kanssa lenkkeilemään lähipellolle sateesta huolimatta. Olimme säihkyvä ilmestys, kaikilla oli heijastinvermeet niskassa. Ihme ja Iisi tosin joutuivat vähän suuriin liiveihin, ihan juuri pentukokoista heijastinliiviä kun ei nurkista löydy. Penskat jaksoivat hienosti reilun puolen tunnin lenkin pimeässä ja sateessa. Pari kertaa vingahtivat perään, jos jäivät liian kauas, mutta muuten meininki oli kovin reipasta. Kotona riehuminen jatkui, joten liian uuvuttava lenkki ei ainakaan ollut.

Katariinan kuva Gatsbystä:

19.9.2013 8 viikkoa ja 6 päivää

Tänään oli viikon eka iltavuoro, joka merkitsi koirille mukavaa puuhailua aamutuimaan. Ensin lähdin juoksuttamaan koiruudet päiväkodin läheselle pellolle. Pennut juoksentelivat omia polkujan, Hoppu ja Nessa pitkin peltoa pallon perässä. Pellon takana olevalla hiekkakuopalla juoksutin Nessaa ja Hoppua pari kertaa hiekkakuoppaa ylös pallon perässä. Pennutkin kiipeilivät omaan tahtiinsa hiekkakuopan reunaa ylös. Ja kun hiekka vyöryi tassujen alta alaspäin, oli sen perään mukava tehdä hienoja saalispomppuja. Söpikset!

Aamun lenkki vei pennuista puhdin pois, joten ne nukkuivat kotona tovin. Sen jälkeen penskat ulkoilivat kotipihalla Hopun ja Nessan kanssa kun vähän siivoilin sisällä. Ennen töitä ehdimme käymään vielä pienellä metsälenkillä ja piipahtamaan rannassa. Pennut juoksentelivat metsässä tyytyväisinä pitkin varvikkoja ja sammalia, pureskellen keppejä ja telmien keskenään. Kaikki uskaltautuivat kastelemaan tassunsakin järven rannassa.

Työpäivä sujui pennuilta oikein rauhallisesti. Gatsby nukkui tyytyväisesti omassa yksiössään ja tytöt Hopun kanssa. Ehdin käyttää pennut ulkona vasta työpäivän lopuksi. Sen jälkeen piti vähän piippailla, kun ei vielä päästykään kotiin. Ihan ymmärrettävää, kotiin olisin minäkin halunnut lähteä ;).

Kotona pentuihin iskikin melkoinen iltavilli: kolme pientä penskaa juoksi ympäri alakertaa ja paini äristen keskenään. Huh tuota vauhtia!

Uusiin koteihinsa jo muuttaneille pennuille kuuluu kaikkea hyvää. Priya oli päässyt keskiviikkona junamatkailemaan Jyväskylään "veljiään" tapaamaan. Junamatka ja veljiin tutustuminen olivat sujuneet mukavasti. Ilo on päässyt tapaamaan paljon koira- ja ihmiskavereita ja suhtautunut uusiin juttuihin oikein reippaasti. Tintti pääsi tänään käymään Sarin töissä, pelastuskoiratreenailemaan ensimmäistä kertaa ja uuttaa aussiekaveria tapailemaan. Ihanan aktiiviselta kuulostaa kaikkien pentujen arki! Upeat kodit ovat kaikki saaneet, kasvattajatäti on hyvin iloinen!

Ilo ja Priya Jennyn kuvaamana:

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

18.9.2013 8 viikkoa ja 5 päivää

Kolmas aamuvuoro putkeen, aargh! Eli aamulla pennut autoon ja autolla töihin. Erityismaininta pupsilaisista, töissä oli heti aamusta aivan hiljaista! Jee! Treeni on siis tuottanut tulosta.

Loppupäivästä ei olekaan juuri jälkipolville kerrottavaa. Pennut riekkuivat pihalla ja kotosalla. Aika vauhdikasta meininkiä kolmen aussiekakaran kesken, sen voin kertoa ;).

Oma kamera on ollut totaalisessa lakossa, vaikka kuvattavaa olisi kotona edelleen. Blogin piristykseksi Jennyn ottama kuva Ilosta:


17.9.2013 8 viikkoa ja 4 päivää

Tänään on ollut itsellä vauhdikas päivä - pennuilla sitten vähän tylsempää.

Aamulla suuntasin taas junnupoppoon kanssa töihin aamun uloilupätkän jälkeen. Ihme ja Iisi olivat taas Hopun kanssa mökkeilemässä ja aivan hiljaa. Gatsby pääsi taas omaan yksiöönsä. Protestoimista oli jonkin verran, mutta huomattavasti eilistä vähemmän. Hyvä Gatsby! Työpäivän puolivälissä pupsit pääsivät vähän telmimään pihalle. Ja loppupäivä olikin ihan hiljaista. Työkaverini Suski ihan kysyi, onko mulla pentuja mukana ollenkaan ;).

Töiden jälkeen käytin koko koirapoppoon pikaisesti peltolenkillä. Pennut juoksentelivat mukana minkä tassuistaan ehtivät ja telmiskelivät keskenään. Lenkin jälkeen pennut pääsivät etsimään päiväruokansa nappuloiden muodossa maasta. Hienost toimivat pienet nokat nappuloita keskittyneesti maasta etsien.

Vanhempainillan ja autossa löhöilyn jälkeen suuntasimme kotiin. Meille tuli vieraaksi neljä pientä (10 päivää nuorempaa) lagottolasta. Iisi, Ihme ja Gatsby ihmettelivät ensin tovin oudon näköisiä pentuja, mutta tottuivat seuraan nopeasti. Pennut leikkivät sisällä keskenään ja lagootojen simahdettua pennut jatkoivat hirmuista rallia pitkin alakertaa.

Sarin ottama kuva Tintistä:


maanantai 16. syyskuuta 2013

16.9.2013 8 viikkoa ja 3 päivää

Tänään oli aika palata arkeen ja töihin. Aamulla suuntasin töihin Hopun, Gatsbyn, Ihmeen ja Iisin kanssa. Gatsby pääsi omaan yksiöönsä, Ihme ja Iisi Hopun mökkiin. Ensimmäiset kaksi tuntia Gatsby ilahdutti meitä lähes tauottomalla huutokonsertilla. Kun lopulta oli hetki hiljaista, Anu käytti miekosen ulkona tarpeillaan. Hätähän Gatsbyllä oli. Lyhyen ulkoilun jälkeen Gatsy nukahtikin tyytyväisenä mökkiinsä. Ruokatauollani käytin pennut uudestaan ulkosalla riehumassa. Ja loppupäivä sujui auniisti ja hiljaisesti. Hyvä aloitus!

Töiden jälkeen oli Hopun tokotreenien vuoro. Pennut kävivät aikuisten kanssa minilenkillä ennen treenejä ja olivat treenien ajan hallissa pentuaitauksessa. Hienosti rauhoittuivat pentuaitaukseen kaikki kolme. Kaikki pääsivät vuorollaan tekemään kaukokäskyjen asennonvaihdoksia, luoksetulon loppuasentoa ja seuraamisen alkeita lihapullien avulla. Pätevästi tekivät kaikki hommia!

Kotona oli taas vuorossa leikkimistä, riehumista ja pimeäulkoilua. Ja nyt lopulta on vuorossa nukkuminen ;). Nyt seuraan pentujen esimerkkiä ja lähden itsekin nukkumaan.

Uusiin kotiin muuttaneiltakin on tänään kuulunut uutisia: Ilo ja Priya ovat päässeet leikkimään tänään Ilon kotiulmilla ja Tintti on päässyt tutustumaan muun muassa rauniorataan. Kiva kuulla!

Priya ja Ilo

15.9.2013 8 viikkoa ja 2 päivää

Aamu alkoi hyvinkin normaalista poikkeavalla aktiviteetilla: suuntasin koko koirapoppoon kanssa näyttelyyn. Siis näyttelyyn. Juu. Tarkoituksemme oli lähteä Wirneen H-jengin kanssa niitä pakollisia H-tuloksia näyttelystä kahmimaan. Toisin kävi ;). Tuomari muuttui ja tulostaso jäi laihaksi. Ihme ja Iisi pääsivät hengailemaan nätelmien parkkiksella, kuuntelemaan haukahtelua, ohittelemaan koiria ja kiipeilemään ihanien ihmisten syleihin. Pennut pääsivät myös näyttelyn jälkeen juoksentelemaan pellolla isompien Wirnistelijöiden kanssa.

Iisi, Ihme, Nessa-äiskä, Simba (H-pentusten täti) ja Wirneen H-penskoja

Ihme, Simba ja Nova





Loppupäivä kului pentusten osalta kotosalla. Ne jäivät yksin kotiin pentuaitaukseen, kun kävimme isoäitini synttäreitä juhlimassa. Illalla penskat pääsivät tuhlaamaan varastoitua energiaansa pihala riehuen. Juuri kun tytöt olivat valmiita nukkumaan, saapui Gatsby-herra täynnä energiaa tyttöjä riehuttamaan. Ja kun tytöt eivät enää jaksaneet, jatkoi Gatsby irtaimiston kanssa telmimistä. Ikiliikkuja, niinpä ;). Yöllä minulla tuhisi pentuaitauksessa kolme kovin väsynyttä pentua.

lauantai 14. syyskuuta 2013

14.9.2013 8 viikkoa ja 1 päivä

Raportit Jennyltä ja Katariinalta kertovat, että Ilo ja Gatsby ovat olleet oikein reippaita, nukkuneet ensimmäiset yönsä hyvin ja puuhailleet paljon. Jennyn kertomaa täällä ja Katariinan kertomuksia täällä. Hienosti ja aktiivisesti olette aloitelleet Ilon ja Gatsbyn kanssa, ihanaa! Kasvattajätäti on hyvin, hyvin iloinen :D!

Pentujen jakelu maailmalle jatkui tänään, kun uusiin koteihinsa lähtivät Tintti (Ihku) ja Priya (Ilta). Päivään mahtui kyllä muutakin: aksatreenailua aamutuimaan ja pitkä peltolenkki iltapäivällä.

Aksailemaan aamulla lähtivät kaikki neljä jäljelläolevaa penskaa. Hoppu ja Nessa-äpe pääsivät treenaileman. Ageilu meni jo totutun mallin mukaan: pennut häiriköivät pitkin halia rataa rakentaessa ja hurmasivat treenailijat, treenien ajan ne nukkuivat pentuaitauksessa hallilla. Noiden penskojen on-off on kyllä erinomainen: ne juoksevat ymäri halia aivan innoissaan, mutta aitauksessa ne rauhoittuvat ja suurin osa nukkuu, vaikka vieressä alkataan. Mahtavaa! Ennen ja jälkeen aksan käytin koko koiralauman viereisessä matsässä juoksentelemassa. Jäähdyttelyeikalle lähti mukaan myös puolisisko Pihka. Reippaasti penskat juoksivat pitkin pientä lähimetsää tutkien uusia paikkoja ja hajuja.


Päivällä lähetettiin Tampereelle uuteen kotiin Priya-tyttö (Ilta). Priya hymyili tänään monta kertaa minulle kuin toivottaakseen hyviä jatkoja. Onnea matkaan Priya ja onnea Millille penskasta! Ensimmäinen raportti Tampereelta kertoi, että matka oli sujunut hyvin ja pentu ollut muutenkin reipas. Priyan blogi löytyy täältä. Kiitos Milli linkistä!


Priyan lähdettyä suuntasimme lähipellolle Tintin, Ihmeen ja Iisin sekä Nessan ja Hopun kanssa. Kävelimme kahden pikkumetsän halki ja suuren pellon poikki. Pelto oli korkeassa kasvustossa, joten pennuilla riitti puuhaa siellä kulkiessaan. Noin puolivälisä peltoreissua pennut kokivat elämänsä järkytyksen: ne olivat törmänneet piikkipirupuskaan ja olivat yltäpäälä täynnä piikikkäitä siemeniä. Voi miten pieniä kutisi ja niiden oli ikävä olla. Vaikka yritin nyppiä siemeniä pois, lopulta sain ne kaikki pois vasta kotipihalla kammalla. Viisi koiraa täynnä siemeniä - menihän siinä tunti kampaillessa. Ennen siemenjupakkaa pennut olivat matkassa mukana tosi reippaasti ja iloisesti. 


Illalla uuteen kotiinsa Turkuun suuntasi vielä Tintti. Tintti muutti Sarin ja aussie-Bonnien luokse. Oikein hyviä jatkoja! Raportti Turun suunnalta kertoo, että matka oli sujunut loistavasti - nukkuen. Sielä on tutustuttu ympäristöön, löydetty kaveri peilistä ja nyt on taas hetki levähtää. Hyvältä kuulostaa sielläkin!

Kiitos kollektiivisesti vielä kaikille uusille omistajille, olette mahtisakkia!  Tervetuloa Wirnistelijöiden reippaaseen poppooseen!

13.9.2013 8 viikkoa!

Pennut 8 viikkoa! Niin se on taas pikaisesti hurahtanut aika kasvattitädin huomassa ;). Reippaita ja ihania pupseja ovat kaikki, valmiina maailmalle.

8 viikon kunniaksi kävin tänään töissä rokottelemassa pennut. Kaikki ottivat piikin niskaan oikein rennost, nameja syöden. Tuskin huomasivat, itä niskassa hääräsin.

Kotimatkalla kävimme pentujen kanssa terrorisoimassa Hyvinkään Mustissa ja Mirrissä. Oin pennut hihnassa käymään liikkeessä, kolme kerrallaa. Kaikki porhalsivat kaupassa innoissaan ja kiipesivät pariin syliinkin. Edellä mainittujen lisäksi oli kiva tehdä kiva hihnasolmu sisarusten kanssa, purra hihnoja ja telmiä minkä ehtii. Hyvin onnistunut reissu siis!

Seuraava ja viimeinen etappi kotimatkalla oli metsä. Metsässä lenkkeilimme pentujen ja aikuisten kanssa vajaan tunnin verran, piipahdimme jopa järven rannassa. Pennut juoksentelivat näppärästi risujen, kantojen ja varpujen seassa toistensa kansa painien. Kaikki kävivät järvessä tassunsa kastelemassa, mutta kukaan ei tainnut tällä kertaa uida. Hienosti pupsit jaksoivat taapertaa vielä autollekin saakka. Luksuslenkki!

Ilo ja Gastby (Into) suuntasivat tänään uusiin koteihinsa. Ilo muutti Jennyn, Jonnen ja Janessan luokse, Tampereelle. Gastby muutti Hollolaan Katarinan, hoffi-Feron ja tolleri-Eddien seuraksi. Mahtavat kodit molemat saivat, kiitos!

Hyvää jatkoa ja nauttikaa pennuistanne!



Illalla meillä oli yllättävän rauhallista, vain neljä pentua vilisteli pitkin poikin. Ja nekin nejä nukkuivat paljon puuhapäivän jälkeen. Huomenna sitten lähtevät Tintti (Ihku) ja Priya (Ilta) uusiin koteihinsa. Ihme ja Iisi jäävät vielä viikoksi luopumisen tuskaa helpottamaan.

perjantai 13. syyskuuta 2013

12.9.2013 7 viikkoa ja 6 päivää

Tänään loikoilimme kotosalla, ihan lääkärin määräyksestä. Pennut kyllä tekivät paljon muutakin kuin loikoilivat, ne leikkivät, riehuivat, privat, repivät...kaikkea mitä pentujen kuuluukin.

Illala saimme kylään Joonan ja kaisin sekä bordercollie Ixin. Ixi puuhaili vhän pentujen kanssa, mutta koki selvästi vavempaa hengeneimolaisuutta Hopun kanssa

Illalla käytin pennut iltalenkillä lähipellollamme saakka. Loppumatkasta pimeää peltoa alkoi pentuja vähän jännittää, kun ne alkoivat vinguskella. Kaikenkaikkiaan reissu meni kuitenkin erinomaisesti! Mun ihanan reippaat pienet!

torstai 12. syyskuuta 2013

11.9.2013 7 viikkoa ja 5 päivää

Tänään on otettu pentujen ja koko poppoon kanssa kovin isisti - käytännön pakosta. Mulla iski päälle keuhkoputken tulehdus, kumma kaiken tämän riehumisen jälkeen. Pennut siis puuhailivat kotona terrorisoiden kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta. Pihassa toki vietettiin aikaa myös, samoin lähimetsässä.

Illalla pensat pääsivät mukaani lääkärikeikalle Riihimäkeen. Kävelytin pentuja kaksi kerrallaan hihnassa Prisman parkkiksella. Autot ja ihmiset eivät aiheuttaneet ihmettelyä, hihnoissa riehuttiin minkä päästiin.

Aamulla saimme aikaan muutaman studio-otoksen. Kuvat taas maken käsialaa. Tarkoitushan oli saada otettua hieno ryhmäkuva, mutta eihän se ihan onnistunut...












tiistai 10. syyskuuta 2013

10.9.2013 7 viikkoa ja 4 päivää

Suomen matkailu jatkui tänään. Tänään oli vuorossa Gatsbyn (Into) tuleva koti Hollolassa.

Aamupäivällä pennut saivat taas pihailla ja jäivät muutamaksi tunniksi yksin kotiin. Yksinolon jälkeen lisää pihailua ennen reissuun lähtöä.

Olen kahtena päivänä hakenut Saran suoraan koulusta. eilen koulun viereen lapsia ihmettelemään pääsi hihnassa Ihme, tänään oli Ilon vuoro. Molemmat ovat suhtautuneet  koulun pihan vilinään ja ääniin ihanan reippaasti ja uteliaasti, kaikkien syliin olisi pitänyt päästä kiipeilemään!

Hollalassa pennut pääsivät ensimmäisenä Katariinan lähimetsään Eddieen ja Feroon tutustumaan ja vilistelemään riehuenergiaa pois. Feron haukahtelu yhdistettynä uusiin koiriin jännitti pentuja aluksi, mutta kun Feron haukahtelu jäi pois, lähestyivät ne Katariinan vanhempia koiria kohteliaan kiinnostuneina. Metsälenkki sujui oikein kivasti aikkien osalta. Eddie ja Fero vähän ihmettelivät, mutta olivat oikein rentoja. Pennut olivat myös oikein reippaita ja uteliaita metsälenkkeilijöitä.

Katariinan kotona pennut lähtivät tutkimaan heti innoissaan. Eddien hepulit vetivät vähän vakavaksi, mutta muuten penskoilla oli ouikein hauskaa! Gatsby ja Fero lähes leikkivätkin jo, lupaavaa ;). Kiitos Katariina kun saimme tulla käymään! Katariinan tarinaa vierailusta tuolla.

Huomenna oli tarkoitus mennä koko päiväksi tutustumaan Helsinki cityyn. Saatetaan piipahtaa, mutta otetaan kyllä rennosti kotonakin. Tää loma on nimittäin todella vaatinut kasvattajalta veronsa. Huh.

Gatsby Katariinan pihalla kuin kotonaan

Kivaa oli muillakin

Välillä piti vähän huilia

Oho, kukas tuolta tulee?

Aika iso...

Mutta pitääpä tutustua lähemmin...

Minne me oltiinkaan menossa?

9.9.2013 7 viikkoa ja 3 päivää

Reissailu jatkuu. Tänään pennut kävivät Helsingissä Pasilassa, äitini työpaikalla konttorimeninkiin tutustumassa sekä Turussa Tintin (Ihku) tulevassa kotipaikassa. Illalla pennut saivat tutustua myös uuteen koiruuteen, sijoituskoiraani Nauruun.

Aamupäivä kului omassa pihassa ja sisällä puuhaillen. Pennut juoksevat, purevat, kantavat tavaroita ja leikkivät keskenään rajustikin. Pihalla niiden vauhti on välillä aivan uskomatonta!

Päivällä suuntasimme Pasilaan äitini työpaikkaan. Pasilassa pennut kävelivät hihnassa parkkihallista käytävien kautta hissiin. Hissi vähän jännitti alkuun. Kun pennut pääsivät konttoriin vapaana, ne lähtivät juoksentelemaan pitkin poikin leikkien ja ihmisiä tervetien. Eivtpä aihettaneet ihmetystä ihmismassat, usi paikka tai liukkaat lattiat. Reippaudet!

Konttorikeikan jälkeen suuntasimme kohti Turkua Sarin ja Bonnien luokse vierailemaan. Kaikki pennut uhtatuivat oikein hyvin taas uuteen paikkaan, sekä sisällä että ulkona. Kiitos Sari kun saimme tulla kylään!

Päivään mahtui vielä yksi yllättävä käänne: Nauru oli alkanut yhtäkkisesti kipuilla suutaan. Ajoimme poppoon kanssa katsomaan, mikä suuta vaivasi. Asia jäi mysteeriksi, joten Nauru tuli mukaani lisätutkimuksia varten. Illalla meillä oli siis kahdeksan koiran sijasta yhdeksän koiraa. Naurun mielestä pennut olivat aluksi epäilyttäviä ja vähän jännittäviä, mutta ensi-ihmettelyn jälkeen Nauru totesi pennut hauskoiksi leikkikavereiksi. Junnujen puuhailua oli kyllä kovin hauska seurailla.

Huomenna jatketaan!









sunnuntai 8. syyskuuta 2013

7. - 8.9.2013 7 viikkoa ja risat

Pentujen viikonloppu kului reissun päällä. Lauantaina suuntasimme treeneistä Janakkalaan työkaverini  Elisan eläimiä (lampaita, mikroossuja, kanoja...) ihailemaan ja sieltä Peten ja Helenan mökille, saareen yöpymään. Sunnuntaina oli tarkoitus kyläillä Ilon tulevassa kodissa Jennyn ja pereen luona, sekä Priyan (Ilta) tulevassa kodisa Millin perheen luona. Reissuun lähtivät Nessa, Hoppu, pennut, minä, Sara ja Eetu. Aikamoinen poppoo. Voin kertoa, että vaikka Caddy maxi on iso auto, sekin oli melkoisen täynnä tavaraa, koiria ja ihmisiä. Perjantai-iltana minulla kyllä käväisi mielessä, että taidan olla vähän tavalistakin enemmän päästäni sekaisin kun suunnittelin meille tällaisen viikonlopun. Mutta hauskaa meillä oli!

Lauantaiaamu alkoi peruskuvion mukaisesti eli agitreeneillä. Pupsit pääsivät taas juoksentelemaan halissa ennen treenien alkua. Kun kolme kuudesta oli jo kiipeillyt keinun akupätkää, se siirrettiin niin, ettei kiipeily ollut enää mahdollista. Ihku lähti puomia pitkin kiipeämään, mutta kantti loppui ylösmenon puolivlissä (ihme!). Rimoja piti yrittää kanniskella, samoin keppien muoviohjureita. Muu radanrakenusaika kului kirmaten ja minun lahkeissani roikkuen. Treeien ajan pennut olivat taas pentuaitauksessa. Pientä agihulluuden alkua on jo havaittavissa, pennut jaksoivat tapittaa kahden ekan koiran treenit ja piippasivatkin välillä. Melko pian ne kuitenkin rauhoittuivat nukkumaan. Ja mikä uskomattominta, ne pystyivät nukkumaan myös Raikun treenivuorolla! Raikusta meinaan lähtee aikalailla ääntä ;).

Agin jälkeen penskat autoon ja mäkkärin kautta Elisalle. Elisalla ihailimme ensin matavia mikropossuja ilman pentusia. Aivan mainioita otuksia olivat Suffeli ja Sisu! Hirmuisella vauhdilla hävisi apila ja häntä heilui syödessä vimmatusti. Pennut pääsivät tutustumaan Elisan pihaan mikropossujen jälkeen. Jostakin syystä Elisan piha hajuineen ja äänineen oli pentusille kova paikka. Ne eivät ole jännittäneet mitään noin paljoa alkuvierailustakaan. Kauaa jännitys ei kestänyt lampaita ja kanoja pennut lähtivät katsomaan mielelään ja vierailun lopuksi mikroossujakin oli hyvä ihailla aidan takaa.

Seuraavaksi oli ohjelmanumerossa venematka Helenan ja Peten mökille saareen. Pakkautuminen oli mielenkiintoisen näköistä, suri vene oli aika täynnä tavaraa ;). Pennut nukkuivat venematkan tyytyväisinä bokseissaan. Ei ongelmaa tässä uudessa asiassa. Saaressa kaikki lähtivät tyytyväisinä tutkailemaan ympäristöä. Saaressa vastassa olivat ausiet Ru ja Vitra. Vitran pennut olivat tavanneet aikaisemmin, mutta Ruu oli uusi tuttavuus. Pennut lähestyivät ruuta kohteliaan kiinnostuneesti, mutta antoivat hienosti Ruulle tilaa kun se sitä murinalla pyysi. Vitra pysytteli sopivan matkan päässä ällöpennuista, se ei ollut muuttanut mielipidettään parissa viikossa. Pennut saivat paljon ihailua osakseen Helenan ja Peten Leo-pojalta, joka on 3-vuotias. Leo silittei ja halaili pentuja a penut nuolivat vastavuoroisuden nimisä Leon naamaa. Muutama pentu karkasi viereiselle pihalle tervehtimään ihanaa mökkinaapuria. Koko illan pennut vuoroin puuhailivat ja vuoroin nukkuivat pihala. Ne nauttivat vapaudestaan täysillä! Yö sujui mukavasti ja lähes kokonaan hiljaa. Kerran käytin kakarat pissillä aamuyöstä. Kanatti, sillä näin upean auringonnousun!










Sunnuntaina suuntasimme karavaanin kohti Tamperetta. Venereissu sujui taas erittäin hyvin, pupsit nukkuivat tyytyväisinä bokseissaan. Tampereella kävimme ensi Jennyn, Jonnen ja Janessan sekä pupujen Oliverin ja Lumian luona. Pennut kipittivät autolta pihan läpi Jennylle reippaasti ja olivat Jennyllä heti kuin kotonaan. Hetken riehumisen jälkeen pakasimme pennut bokseihin ja rattaisiin ja suntasimme viereiseen rantaan. Nessa ja Hoppu intoutuivat uimaan ja suureksi yllätyksekseni Iisi ja Into lähtivät polskimaan perässä! Tiesin toki, että pennut osaavat uida, mutta että ne uivat täysin halitusti ja vapaaehtoisesti! Hauskaa. Ratakeikan jälkeen jatkoimme vielä vähän matkaa viereisele pellolle. Tässä vaiheessa pennuista loppui virta kesken. Ilo ja Tintti (Ihku) pääsivät vielä kävelemään hihnassa kun muut nukkuivat boksissa. Jennylä olikin aika pentujen ladata akkuja nukkuen. Tuolta löytyy Jennyn kertomaa päivästä.

Viimeisenä etappina suuntasimme Herantaan Millin luokse. Pennut pääsivät ensimmäistä kertaa kerrostaloon ja hissin. Hienosti pienet matkustivat bokseissaan. Millillä meno oli samaa kuin Jennylä: kaikki olivat heti kuin kotonaan! Mattoa revittiin palasiksi ja Wentin lelut saivat kyytiä. Wentti itse oli pääsyt reissuun, Wentin kannalta ehkä hyvä niin ;). Prvekeeseen käytiin myös tutustumassa, eikä siinäkään pupsien mielestä ollut mitän kummallista. Tunnin vierailun päätteeksi Priya (Ilta) ja Gatsby (Into) pääsivät kävelemään Millin talon lähistöllä. Vähän aikaa penskat jaksoivat talustella, mutta väsy meinasi iskeä ihan väkisin. Se oli hyvä vinkki siitä, että oli aika suunnata kotia kohti! Automatkalla takaosassa oli kuusi tyytyväisesti nukkuvaa pentua, hyvä niin.

Kotona energiavarastot oli jo täytetty ja riehuminen alkoi jälleen.

Mahtava viikonloppu kaikenkaikkiaan! Kiitokset kaikille!

Kuvia sunnuntailta, kuvaaja Jenny Söderlund















Tulevat omistajat koirineen miestensä kuvaamina:

Milli ja Priya (Wirneen Ilmalento)

Jenny ja Ilo (Wirneen Ilopilleri)