Aamuni alkoi tänään tuntia aikaisemmin kuin olin ajatellut. Lapsukaiset heräilivät seiskan maissa ja herättivät pennut kaipaamaan puuhaa. Pentuaitauksesta kuului sen hirmuisin meteli! Yritin puoli tuntia sinnitellä ja jatkaa unia, mutta ei siitä mitään tullut. Siispä nousin ylös, laahustin alakertaan ja päästin pienet huutomerkit pihalle. Pihalle päästyään pennut lähtivät rallittamaan pitkin pihaa, tätähän oli jo kaivattukin! Toim huom: viime yönä riehuivat noin yhteen saakka eli ihan liian pitkäiä yöunia ei pennuilta olisi vaadittu.
Aamuriehujen jälkeen pakkasin pennut autoon ja suuntasimme ATD hallille aksailemaan. Vuorossa oli junnuryhän treenit, joita minä koulutan ja jossa Hoppu treenaa. Päästin pennut radan rakentamisen ajaksi juoksentelemaan halliin. Pennuthan kävivät kaikenkaikkiaan toista kertaa hallissa. Kaikki penskat lähtivät tutkimaan hallia ja juoksentelivat ympäriinsä. Pennut juoksivat putkien läpi, livistivät atojen välisä ja Ilo jopa kiipesi puomin ylösmenolle. Sieltä Ilo sai kyllä sylikyydin alas. Pennut häiriköivät radan raentamista tuppautumalla siirrettävien esteiden tielle ja juoksemalla sirrettäviin putkiin. Kirsi kommentoikin pentujen toikkarointia: sä olet opettanut ne liian rohkeiksi! Mikäs sen parempi kehu ;). Treenien ajaksi pikkuiset pääsivät pentuaitaukseen. Eipä mennyt aikaakaan ennenkuin pienet silmät sulkeutuivat tiiviisti unia näkemään. Pennut nukkuivat lähes koko treenien ajan, siinä eivät haitanneet vauhdikkaat ja äänekkäät aksailijat. Kerrassaan loistavia pieniä!
Treenien jälkeen lähdimme aikuisten ja pentujen kanssa pienelle lenkille, Marika lähti Pihkan kanssa mukaan. Kaikki 10 koiruutta pääsivät hallin takana olevaan metsään puuhailemaan. Pennuilla oli keskenään hauskaa, pikkupennut leikkivät keskenään ja Pihkaa kiinnostivat pentuset kovasti. Vitra näki parhaaksi oleskella kauempana. Jatkoin metsäilyn jälkeen lenkkiä aikuisten kanssa pentujen nukkuessa pentumobiilin kyydissä. Pennut pääsivät kuuntelemaan lenkillä vielä vähän skeittipuiston ääniä. Unisia pennut kumeat kolaukset mietityttivät alkuun, mutta pian pentuset jo tottuivat metakkaan.
Autoilimme kotiin kaupan kautta, joten pennut saivat kuunnella myös parkkihallin ääniä autosta käsin.
Kotiin päästyämme pennut olivat nukkuneet mielestään autossa riittämiin, joten pihassa oli taas täysi vauhti päällä. Painimista ja juoksentelua putkessa, tavaroiden pureskelua, kanniskelua ja keskenään painimista, niistä oli tämäkin ulkoilu tehty.
Myöhemmin iltapäivällä pennut aivat vieraan. Suvi tuli käymään meillä tutustumassa aussieihin. Pennut antoivat melko rauhallisen kuvan, mutta jaksoivat sentään käydä Suvia moikkaamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti