sunnuntai 4. elokuuta 2013

4.8.2013 2 viikkoa ja 2 päivää 2 weeks and 2 days

Tänään pentulaatikossa ei ole tapahtunut kummempia. Leikkiminen lisääntyy päivä päivältä. Mahtavaa seurattavaa!

Pentuset maistelivat tänään uudestaan pentumoussea. Ruokailu on kyllä varsin hupaisaa seurattavaa. Ruoka kyllä tuoksuu neniin, mutta kohdistus lautaselle on vielä täysin hakusessa. Kun kuono vahingossa osuu ruokaan, sitä syödään. Ja sen jälkeen ruokaa syödään lattialta, omista tassuista, sisarusten turkista ja niin edelleen. Hirmuisen sottaista ja hellyyttävä katseltavaa.

Pennut ulkoilivat tänään paljon, yhteensä reilu pari tuntia. Pääasiassa penut oleilevat viltillä toistensa ja ihmisten lähelä, mutta välillä pentuset uskaltautuvat tutkimusretkille nurmikkoon.

Into sai tnän erikoisvieraan - tulevan omistajansa Katariinan. Taisi pieni mies sulattaa Katariinan sydämen lopullisesti reippaudellaan ja ihmisläheisyydellään. Ja ehkä vähän söpöydelläänkin ;). Katariinan kertomaa tästä päivästä löytyy Katariinan omasta blogista. Myös kaverini Anu ja hänen 1,5 vuotias Linnea tyttönsä kävivät pentusia moikkamassa.

Sanoin illalla Makelle ottaneeni tänään säälittävän vähän valokuvia. Joo - vain 220 kuvaa ;).

Aamupunnitus:
Ilo 1220g
Ilta 935g
Ihku 1024g
Into 1085g
Ihme 1113g
Iisi 1216g

********
Nothing much new in the puppy box today. Puppies are playing more every day. Wonderful to watch!

Puppies were tasting puppy food today for the second time. They are all very interested in the smell, but  can´t find the food just yet. They kind of bomb into food accidentally and then start eating. And they can eat as well from their own paws, from the siblings coats and from the floor. Very messy and adorable to watch.

Puppies were outside a lot today, more than 2 hours. They are mostly sleeping close to each other and people on the blanket, but they have already started to discover the grass and the ground more.

Into had a special quest today - his future owner Katariina. I believe that Into did melt Katariina´s heart by being very active, people oriented and not to mention, very cute. My friend Anu and her 1,5 years old daughter Linnea also visited the pups today.

I told to my husband today in the evening that I have been taking very little photos today. Yeah right - just 220 photos ;).

Weighing in the morning:

Ilo 1220g
Ilta 935g
Ihku 1024g
Into 1085g
Ihme 1113g
Iisi 1216g

Pennut esittelevät uudet pantansa, jotka toivottavasti ovat sopivia muutaman viikon kuluttua:
Puppies presenting their new collar, which hopefully fit after few weeks:

Ilo

Ihme

Ihku

Ilta ja oikea asenne ;) with the right attitude ;)

Inton mielestä pentua ei saa vangita
Into liked the collar more, when is was on the floor

Iisi

2 kommenttia:

  1. Kiitos tosiaan, että sain pöllähtää paikalle! Oli pentuset melkoisen söpöjä ja Into-pojuli niin ihanan valloittava! Kuka voisi vastustaa pariviikkoista koiranpentua, joka vielä itse kipuaa syliin? Hieno pieni mies! ♥

    Ja hyvä nähdä, että se jatkaa perheen koirien jaloa perinnettä pantojen suhteen! :D Eddie vihasi omaa ekaa pantaansa oikein pienen sydämensä kyllyydestä; sehän kutisi ja aina välillä joku ilkimys kiinnitti siihen vielä hihnankin! Muuten kyllä tosi hienoja pantoja olet saanu aikaseks! Oikein herkullisia tekeleitä, ainakin Illan mielestä :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat pikkutyypit ja pannat. <3

    VastaaPoista