tiistai 6. elokuuta 2013

6.8.2013 2 viikkoa ja 4 päivää 2 weeks and 4 days

Päivän blogipäivitys tulee suoraan olohuoneen lattialta. Vieressä makoilee yksi äippäkoira ja kuusi tyytyväistä pentulaista. Aika mahtavaa!

Pentusista alkaa pikkuhiljaa kuoriutumaan melkoisia riiviöitä. Ne käyttävät kaiken hereilläoloaikansa toistensa, itsensä ja irtaimiston puremiseen sekä syömiseen. Hereilläoloajat ovat onneksi vielä lyhyitä ja hampaat samoin, mutta nämä kaksi asiaa muuttuvat pian. Makekin sanoi, että pentuaitauksessa protestoitiin tänään jossakin määrin koiranpentujen vapauden puolesta. Tästä se lähtee!

Kiinteän ruuan kaipuu, ahneus ja nenänkäyttö lisääntyvät koko ajan. Ruuan tuoksu aitauksen vieressä Nessan syödessä herätti tänään kolme pentua unestaan. Annoin taas aamulla vähän pentumoussea maisteltavaksi. Ja sehän tekee kauppansa. Melkoisia syömäreitä!

Pennut kävivät tänään ihka ensimmäistä kertaa autossa. Matka oli hyvin lyhyt, ehkä 5 minuuttia suunta ja vartti perillä. Pentuset matkustivat autohäkissä yhdessä Nessan kanssa. Akumatkasta kuului pientä kitinää, mutta loppumatka tuntui kuluneen syöden ja nukkuen. Aika perussettiä siis.

Automatkan päätepysäkillä pennut pääsivät myös tutustumaan ekaa kertaa aivan vieraaseen paikkaan, tuttaviemme hiekkapihaan. Tai no, ei sitä ehkä tutustumiseksi voi sanoa. Lähinnä nostin pennut alas autosta, pennut ihmettelivät tovin ja kävivät kohta nukkumaan. Sillä välin ahmattipossu Nessa kävi tyhjentämässä kisan ruokakipot. Kun kerran pitää syödä seitsemän edestä...

Pennut viettivät tänään hyvän tovin myös ulkona ja olkkarin lattialla. Pennut uskaltautuvat jo selvästi pidemälle eroon toisistaan ja ihmisistä. Into poju paineli tänään jo 5 metrin päähän. Reipas ja itseäinen pikkuheppu <3.

Nyt kuvia katselemaan, laitan niitä näytille heti kun ehdin.

Iltapunnitus:
Ilo 1329g
Ilta 1065g
Ihku 1234g
Into 1207g
Ihme 1294g
Iisi 1369g

*******

I´m writing this blog on our living room floor and I´m surrounded by Nessa and all puppies. Greatest!

The puppies are starting to become little rascals. All the time they are awake and not eating, they are biting each other, themselves or anything they can. Good thing that they are sleeping a lot and they don´t have such long teeth for now. But these things are about to change soon...

Pups were driving in the car for the first time today. The trip was short, maybe 5 minutes per trip and 15 minutes there. Pups were traveling in the same crate than Nessa. They were whining a bit first, but the settled down, ate and started to sleep. So basic, they must have thought.

In the evening we spent quite a lot of time outside and in the living room. The pups are starting to discover the world more, Into got as far from us than 5 meters. Brave little fellow!

Now off to watch some photos. I will add them for you to see as soon as I can.

Weighing in the evening:

Ilo 1329g
Ilta 1065g
Ihku 1234g
Into 1207g
Ihme 1294g
Iisi 1369g
Ihku

Ilta

Ihme

Iisi

Ilo 

Into

Hoppu ja Hopun ilme, kun pyysin jättämään pikkuveljen rauhaan
Hoppu with the disapointed expression after I ask him to leave his baby brother be for a while

Nessa-äiskä
Nessa Mom

2 kommenttia:

  1. Termiitit <3 Voi mitä reippaita reissaajia! Minä täällä jo pohdiskelin, että pitää vielä syyskuussa käydä pennen kanssa veneilemässä ja saareilemassa niin tottuu pienestä pitäen. <3

    VastaaPoista
  2. Voi pikkuisia riiviönalkuja! <3 Into seisoo jotenkin jo kauhean jämerän näköisesti tuossa kuvassa! Näyttää jo ihan isolta pojalta!

    Kävin ihastelemassa kuvia enemmänkin ja kuvat veljeksistä oli loistovimpia ikuna! Tarttee varmaan postittaa muutama omaankin blogiin taas! :)

    VastaaPoista