keskiviikko 7. elokuuta 2013

7.8.2013 2 viikkoa ja 5 päivää

Pentujen päivä on koostunut leikkimisestä, syömisestä ja nukkumisesta. Ihan normijuttujen lisäksi tänään on taas ulkoiltu, tutustuttu kämppään pentulaatikon ulkopuolella ja kuunneltu Hui kauhistus! levyn myrskyosioita. Tosin iltapäivällä pääsivät pennut kuuntelemaan myös oikeaa myrskyä, meillä ukkosti aika tavalla.

Illalla pentuset pääsivät ekaa kertaa olohuoneeseen ihan yksittäin. Minä, Nessa ja Hoppu olimme ihan lähettyvillä. Into, Ihku ja Ilta lähtivät tutkiskelemaan olohuonetta lähes heti ja häntä reipaasti pystyssä. Pysyivät ehkä 3-4 metrin säteellä ja puuhailivat omiaan. Ilolla ja ihmeellä meni vähän pidempään, ne makasivat ensin maassa, kunnes lähtivät liikkeelle. Liikkeellelähtiessä häntä oli alhaalla, mutta nousi hetken kuluttua. Ilo suuntasi reippaasti kohti pentuaitausta, Ihme pysytteli 1-2 metrin päässä minusta ja Nessasta. Iisille tutustumisretki oli vaikein. Se makasi paikallaan hetken, lähti varovasti tutustumaan olohuoneeseen häntä alhaalla, mutta hakeutui mielellään äiskän luokse nukkumaan. Nämä reaktiot tuntuvat kuvaavan pentusten edesottamuksia tässä vaiheessa muutenkin hyvin, katsotaan mihin suuntaan lähtevät kehittymään.

Iltapunnitukset:
Ilo 1447g
Ilta 1152g
Ihku 1330g
Into 1300g
Ihme 1440g
Iisi 1413g

Ihku

Nepe ja lapset

Ilta

Iisi

tiistai 6. elokuuta 2013

6.8.2013 2 viikkoa ja 4 päivää 2 weeks and 4 days

Päivän blogipäivitys tulee suoraan olohuoneen lattialta. Vieressä makoilee yksi äippäkoira ja kuusi tyytyväistä pentulaista. Aika mahtavaa!

Pentusista alkaa pikkuhiljaa kuoriutumaan melkoisia riiviöitä. Ne käyttävät kaiken hereilläoloaikansa toistensa, itsensä ja irtaimiston puremiseen sekä syömiseen. Hereilläoloajat ovat onneksi vielä lyhyitä ja hampaat samoin, mutta nämä kaksi asiaa muuttuvat pian. Makekin sanoi, että pentuaitauksessa protestoitiin tänään jossakin määrin koiranpentujen vapauden puolesta. Tästä se lähtee!

Kiinteän ruuan kaipuu, ahneus ja nenänkäyttö lisääntyvät koko ajan. Ruuan tuoksu aitauksen vieressä Nessan syödessä herätti tänään kolme pentua unestaan. Annoin taas aamulla vähän pentumoussea maisteltavaksi. Ja sehän tekee kauppansa. Melkoisia syömäreitä!

Pennut kävivät tänään ihka ensimmäistä kertaa autossa. Matka oli hyvin lyhyt, ehkä 5 minuuttia suunta ja vartti perillä. Pentuset matkustivat autohäkissä yhdessä Nessan kanssa. Akumatkasta kuului pientä kitinää, mutta loppumatka tuntui kuluneen syöden ja nukkuen. Aika perussettiä siis.

Automatkan päätepysäkillä pennut pääsivät myös tutustumaan ekaa kertaa aivan vieraaseen paikkaan, tuttaviemme hiekkapihaan. Tai no, ei sitä ehkä tutustumiseksi voi sanoa. Lähinnä nostin pennut alas autosta, pennut ihmettelivät tovin ja kävivät kohta nukkumaan. Sillä välin ahmattipossu Nessa kävi tyhjentämässä kisan ruokakipot. Kun kerran pitää syödä seitsemän edestä...

Pennut viettivät tänään hyvän tovin myös ulkona ja olkkarin lattialla. Pennut uskaltautuvat jo selvästi pidemälle eroon toisistaan ja ihmisistä. Into poju paineli tänään jo 5 metrin päähän. Reipas ja itseäinen pikkuheppu <3.

Nyt kuvia katselemaan, laitan niitä näytille heti kun ehdin.

Iltapunnitus:
Ilo 1329g
Ilta 1065g
Ihku 1234g
Into 1207g
Ihme 1294g
Iisi 1369g

*******

I´m writing this blog on our living room floor and I´m surrounded by Nessa and all puppies. Greatest!

The puppies are starting to become little rascals. All the time they are awake and not eating, they are biting each other, themselves or anything they can. Good thing that they are sleeping a lot and they don´t have such long teeth for now. But these things are about to change soon...

Pups were driving in the car for the first time today. The trip was short, maybe 5 minutes per trip and 15 minutes there. Pups were traveling in the same crate than Nessa. They were whining a bit first, but the settled down, ate and started to sleep. So basic, they must have thought.

In the evening we spent quite a lot of time outside and in the living room. The pups are starting to discover the world more, Into got as far from us than 5 meters. Brave little fellow!

Now off to watch some photos. I will add them for you to see as soon as I can.

Weighing in the evening:

Ilo 1329g
Ilta 1065g
Ihku 1234g
Into 1207g
Ihme 1294g
Iisi 1369g
Ihku

Ilta

Ihme

Iisi

Ilo 

Into

Hoppu ja Hopun ilme, kun pyysin jättämään pikkuveljen rauhaan
Hoppu with the disapointed expression after I ask him to leave his baby brother be for a while

Nessa-äiskä
Nessa Mom

maanantai 5. elokuuta 2013

5.8.2013 2 viikkoa ja 3 päivää

Ihan ensimmäisenä totean, että työt häiritsevät pahasti vapaa-aikaa ja siten myös tätä bloggerointia. Joudutte tyytymään kuvattomaan päivitykseen. Koittakaa kestää! Muoks: Mä en ite kestäny eli lisäsin kuvan päivän viiveellä ;).

Pentuset liikkuvat ja puuhaavat aina vaan enemmän. Leikit kehittyvät ja hampaatkin alkavat puhjeta (APUA!). Leikkihetket ovat edeleen kovinkin lyhyitä, muutamia minuutteja, jonka jälkeen pitää taas päästä nukkumaan. Rankkaa tuo pentuna oleminen.

Pissa- ja kakkarumba ovat saapuneet Röykkään. Sitähän täällä jo on kaivattukin ;).

Kiinteää ruokaa pääsivät pentuset myös maistelemaan aamulla. Pikkuhiljaa. Vasta viikon päästä lisätään ruokamäärää, tämä viikko vasta maistellaan. Ruuan tuoksun pentuset kyllä tunnistavat - tänään Nessa joutui hätistämään ne pois omalta kupiltaan. Äiskä syö siis jatkossa pentuaitauksen ulkopuolella, kaikessa rauhassa.

Pennut viettivät tänään koko päivän sisällä, en vain ehtinyt viemään niitä pihailemaan. Ilta vietettiin pentuaitauksen ulkopuolella olohuoneeseen tutustuen. Hoppu hoivasi pentusia isoveljen elkein. Hoppis on kyllä niin upeasti pentujen kanssa!

Iltapainot:
Ilo 1315g
Ilta 1024g
Ihku 1160g
Into 1170g
Ihme 1252g
Iisi 1306g

Näin meillä vietetään iltoja. Suloista <3

sunnuntai 4. elokuuta 2013

4.8.2013 2 viikkoa ja 2 päivää 2 weeks and 2 days

Tänään pentulaatikossa ei ole tapahtunut kummempia. Leikkiminen lisääntyy päivä päivältä. Mahtavaa seurattavaa!

Pentuset maistelivat tänään uudestaan pentumoussea. Ruokailu on kyllä varsin hupaisaa seurattavaa. Ruoka kyllä tuoksuu neniin, mutta kohdistus lautaselle on vielä täysin hakusessa. Kun kuono vahingossa osuu ruokaan, sitä syödään. Ja sen jälkeen ruokaa syödään lattialta, omista tassuista, sisarusten turkista ja niin edelleen. Hirmuisen sottaista ja hellyyttävä katseltavaa.

Pennut ulkoilivat tänään paljon, yhteensä reilu pari tuntia. Pääasiassa penut oleilevat viltillä toistensa ja ihmisten lähelä, mutta välillä pentuset uskaltautuvat tutkimusretkille nurmikkoon.

Into sai tnän erikoisvieraan - tulevan omistajansa Katariinan. Taisi pieni mies sulattaa Katariinan sydämen lopullisesti reippaudellaan ja ihmisläheisyydellään. Ja ehkä vähän söpöydelläänkin ;). Katariinan kertomaa tästä päivästä löytyy Katariinan omasta blogista. Myös kaverini Anu ja hänen 1,5 vuotias Linnea tyttönsä kävivät pentusia moikkamassa.

Sanoin illalla Makelle ottaneeni tänään säälittävän vähän valokuvia. Joo - vain 220 kuvaa ;).

Aamupunnitus:
Ilo 1220g
Ilta 935g
Ihku 1024g
Into 1085g
Ihme 1113g
Iisi 1216g

********
Nothing much new in the puppy box today. Puppies are playing more every day. Wonderful to watch!

Puppies were tasting puppy food today for the second time. They are all very interested in the smell, but  can´t find the food just yet. They kind of bomb into food accidentally and then start eating. And they can eat as well from their own paws, from the siblings coats and from the floor. Very messy and adorable to watch.

Puppies were outside a lot today, more than 2 hours. They are mostly sleeping close to each other and people on the blanket, but they have already started to discover the grass and the ground more.

Into had a special quest today - his future owner Katariina. I believe that Into did melt Katariina´s heart by being very active, people oriented and not to mention, very cute. My friend Anu and her 1,5 years old daughter Linnea also visited the pups today.

I told to my husband today in the evening that I have been taking very little photos today. Yeah right - just 220 photos ;).

Weighing in the morning:

Ilo 1220g
Ilta 935g
Ihku 1024g
Into 1085g
Ihme 1113g
Iisi 1216g

Pennut esittelevät uudet pantansa, jotka toivottavasti ovat sopivia muutaman viikon kuluttua:
Puppies presenting their new collar, which hopefully fit after few weeks:

Ilo

Ihme

Ihku

Ilta ja oikea asenne ;) with the right attitude ;)

Inton mielestä pentua ei saa vangita
Into liked the collar more, when is was on the floor

Iisi

lauantai 3. elokuuta 2013

3.8.2013 2 viikkoa ja 1 päivä 2 weeks and 1 day

Tänään pentuja kävi moikkaamassa sijoitusnarttuni Naurun omistaja Maija sekä tulevan sijoituskoirani omistaja Jenny. Vieraiden mielestä pennut olivat kovin pieniä, kummallista. Omissa silmissä kun nuo muistuttavat jo melkoisia mörssäreitä. Ovathan ne kasvaneet syntymästään lähtien jo valtavasti. Jennyn mukaan penut ovat vielä suloisempia livenä kuin kuvissa, uskokaa tai älkä <3. Mahtavahan pentusten lisääntyvä puuhailua on seurata. Liikkuminen on ripeämpää ja leikkieleitä havaittavissa koko ajan enemmän.

Pentuset saivat tänään toisen matolääkesatsinsa. Hyvin uposi uutamin kuonon nyrpistyksin. Maisteltiipa tänään ekaa kertaa kunnon ruokaakin, Royal caninin pentumoussea. Aluksi pennut kyllä haistoivat ruuan ja kiinnostuivat, mutta kiinnostuksen kohdistaminen oli vaikeampaa. Lähinnä ymärsivät syödä, kun törmäsivät ruokaan lautasela vahingossa. Lopputulos oli kuusi ytä päältä petumoussella kuorrutettua pentua. Etenkin Into kunnostautui, poju suorastaan ui ruokalautasella. Ahne on kaveri, juu.

Pennut ovat tänään päässeet ulkoilemaan pariin otteeseen sivupihallemme. Pihalla pupsit puuhailivat tovin, söivät ja kävivät nukkumaan.

Jennyn tarinaa tästä päivästä löytyy Jennyn omasta pentublogista.

Ilo

Ilta

Ihku

Into

Ihme

Iisi

perjantai 2. elokuuta 2013

2.8.2013 2 viikkoa! 2 weeks!

Sanoin, että eilen tapahtui pentulaatikossa vaikka mitä. No, tänään on tapahtunut vieläkin enemmän.

Kaikilla pennuilla ovat silmät avautuneet aivan täysin. Suloisuus on siis noussut potenssiin sata <3. Ihania nappisilmiä!

Kahden viikon täyttymisen kunniaksi pennut madotettiin tänään ensimmäistä kertaa. Tätä iloa on edessä vielä huomenna ja ylihuomenna. Pennut suhtautuivat Flubenol tahnaan hieman hämmentyneesti, mutta ihmemmiltä irvistelyiltä vältyttiin.

Pennut ovat kivunneet tänään yksi kerrallaan ulos pentulaatikosta. Kuka oli se ensimäinen? En oikeastaan tiedä. Tänään ovat kaikki kuitenkin uskaltautuneet pentuaitaukseen seikkailemaan, joten hyvin tasoissa ovat kaikki.

Kävely kehittyy entisestään. Nyt pennut pääsevät kävellen eteenpäin jo useita askeleita, eivätkä kaatumiset ole enää yhtä yleisiä. Etenkin nuo merlet tuntuvat olevan kovin sporttista sakkia ;). Pennut aloittivat myös leikkimisen tänään. Ne painivat, purevat toisiaan, omia tassujaan ja pentuaitauksen sisustuksia. Kovin suloisia ovat haparoivat ensileikit <3.

Pentuja on tänään totutettu taas olohuoneeseen. Olohuoneen matolla oli mukava puuhastella, syödä ja lopulta nukahtaa. Toivottavasti huomenna päästään taas ulkoilmaan.

Äänitotutus on otettu tänään ohjelmistoon oikein rytinällä. Aamupäivällä kuuntelimme Hui kauhistus! levyä. Koska Eetun mielestä levyn ääni ei ollut riittävän voimakas, hän lähti yläkertaan rummuttamaan pennuille. Ja jotta tämä ei olisi vielä tarpeeksi, illalla Makella oli ylkerrassa bänditreenit ihan tavallisten rumpujen kanssa. Meteliin nuo ovat siis tottuneet pienestä pitäen!

Viimeisenä vaan eivähäisimpänä meillä oli taas lapsivieraita, jotka viihtyivät pitkän tovin pentuaitauksessa pentusiin tutustuen ja niitä silitelen. Huomenna pennut tapaavat taas uusia ihmisiä ja tapaapa yksi pentusista tulevan omistajansakin ;).

Tänään tein pennuille viimeisen Bio sensoroinnin iltapunnituksen yhteydessä. Ja käsittelimpä kaikki läpi muutenkin: silittelin korvia, nostelin huulia, katsoin tassut, hännät ja silittelin muutenkin läpi. Jotta tottuisivat.

Iltapainot:
Ilo 1132g
Ilta 907g
Ihku 988g
Into 990g
Ihme 1068g
Iisi 1124g

***********

Even though I told you it happened a ot in the puppy box yesterday, it was nothing compared to today.

All puppies have their eyes open. And they are cuter than ever!

I started deworming the puppies today to celebrate their 2 weeks of age. Deworming continues tomorrow and day after that. Puppies were a bit surprised to taste the deworming medicine, but ate it nicely.

The puppies climbed out of the puppy box today. Who was the first? I really don´t know. But they they all have been outside the puppy box today, so they are all very even.

Walking is getting better day by day. Especially the merle ones seem to be very sporty ones. Pups started playing with one another today. They are so cute trying to bite and wrestle together.

The pups visited the living room today. it was fun for the puppies to play, eat and sleep there. Hopefully we will have a chance to visit outside tomorrow.

We have took the sound socialisation quite seriously. In the morning we have been listening to Sound scary -cd and in addition to this my son Eetu thought it is good to get the puppies know the drumming sounds. And as if this would not be enough, Make had band raining with real drums upstairs this evening. It was noisy!

Last but not least, we had two children visiting the puppies today. And tomorrow we will have more visitors. And one of the puppies is going to meet her new owner for the first time.

Weighing in the evening:

Ilo 1132g
Ilta 907g
Ihku 988g
Into 990g
Ihme 1068g
Iisi 1124g

Ilo

Ilta

 
Ihku

Into


Ihme

Iisi

torstai 1. elokuuta 2013

1.8.2013 1 viikko ja 6 päivää 1 week and 6 days


Tänään aamupäivästä alkoi totuttelu ääniin Hui kauhistus! -levyn siivittelemänä. Kuulevatko pennut jo? En ole varma, seviä merkkejä ei ole vielä näkyvissä. Mutta ainakaan kukaan ei pääse sanomaan, että olen liian myöhässä ;). Aamulla tutustuttiin taas olohuoneen mattoon matolla syöden ja nukkuen. Jalat kantavat pienillä päivä päivältä paremmin.

Illalla Hui kauhistus! levyä jatkettiin, pupsit Bio sensoroitiin, käsiteltiin läpikotaisin ja kynnetkin leikattiin. Into ja Ilo pistivät kunnon matsin käyntiin kynsien leikkauksen aikana, kun ei huvita olla paikallaan niin ei huvita! Huomenna tuleekin täyteen 2 viikkoa ja aloitellaan matolääkkeen maistelu.

Silmät ovat jo kokonaan auki Ilolla ja Iisillä, Ihmeellä ja Ihkulla puolillaan, Intolla ja Iltalla vasen auki ja oikea puolillaan. Sulosilmät <3.

Iltapunnitus:
Ilo 1091g
Ilta 870g
Ihku 975g
Into 945g
Ihme 1015g
Iisi 1057g

Puolet penskoista jo yli kilon. Melkoisia mörssäreitä ;).

********

Today in the morning I started sound conditioning in puppies with the help of Sound Scary cd. Are they already hearing? I don´t know, there are no obvious signs. But at least I´m starting early enough ;). In the morning the puppies were again getting used to our living room, first by eating and then by sleeping. The walking is progressing day by day.

In the evening the pups continued listening to Sound Scary cd, I did the Bio sensor and clipped the nails. Tomorrow they will turn 2 weeks and it is time for their first deworming.

Ilo and Iisi have their eyes totally open, Ihku and Ihme half open, Into and Ilta have their right eye half open and left eye totally open. Cute eyes <3.

Weighinh in the evening:

Ilo 1091g
Ilta 870g
Ihku 975g
Into 945g
Ihme 1015g
Iisi 1057g

Half of the puppies are already weighing more than 1000, they are growing up so fast!



Totuttelua ääniin ja olohuoneeseen. Isoveli valvoo.
Getting used to sounds and the living room. Big brother Hoppu is watching.